Tallinkin MyStar lasketaan vesille elokuussa – laivan kummiksi Viron presidentti
RMC:n historian suurimman matkustaja-autolautan rakennustyöt alkoivat huhtikuussa 2020, kun Tallinkin MyStar-aluksen tuotanto käynnistyi. Kuluneen vuoden aikana RMC:n telakalla on ehditty muun muassa laskea aluksen köli ja asentaa sekä sen pääkoneet että tankit LNG-polttoaineelle. Vuoden 2021 huhtikuussa rakennusaltaassa oleva alus saavutti täyden 212 metrin pituutensa.
Parhaillaan MyStaria valmistellaan kaste- ja vesillelaskutilaisuutta varten, joka järjestetään RMC:n telakalla Raumalla 12. elokuuta 2021. Itämeren ympäristöystävällisimmän aluksen on määrä valmistua ensi vuonna.
Tallinnan ja Helsingin väliä liikennöi tällä hetkellä Tallinkin lippulaiva Megastar, jonka kummi on presidentti Tarja Halonen. Siksi sopiva ja looginen valinta kummiksi samaa reittiä tulevaisuudessa liikennöivälle MyStarille oli Viron presidentti Kersti Kaljulaid.
Tallink Gruppin toimitusjohtaja Paavo Nõgene kertoo, että valintaan vaikutti merkittävästi Kaljulaidin ansiokas työ ympäristön ja ilmastonmuutoksen hillitsemisen parissa sekä Virossa että kansainvälisesti.
Presidentti Kaljulaid näkee MyStarin osana virolaisen merenkulun tarinaa.
”Kun virolaisalus Admiral Bellingshausen lähti kaksi vuotta sitten Antarktika200-tutkimusmatkalleen, se auttoi kertomaan tarinaa Virosta merenkulun ja huipputeknologian maana kiinnittäen samalla huomiota kansainvälisiin ympäristöongelmiin. Alus saattaa vaikuttaa hyvin erilaiselta kuin MyStar, mutta ne ovat osa samaa tarinaa. Vuosi vuodelta kasvavaan laivueeseemme on nyt tulossa sekä kooltaan että teknologialtaan erityinen alus, jonka tavoitteena on vähentää päästöjä entisestään. Tallinkilla puolestaan on erityinen rooli Viron taloudessa sekä työnantajana että kymmenien tuhansien ihmisten työmatkojen mahdollistajana”, Kaljulaid kertoo.
Ympäristöystävällisen merenkulun edistäminen on tärkeää myös laivan tilanneelle Tallinkille ja sen rakentavalle RMC:lle.
”Meille uusi alus edustaa toivoa paremmasta tulevaisuudesta, sillä ympäristöystävällisemmät ja energiatehokkaammat laivat tarkoittavat puhtaampaa Itämerta ja parempaa elinympäristöä meille kaikille. Ensi vuodesta alkaen Tallinnan ja Helsingin välillä on vihreä yhteys, kun reitillä liikennöivät Megastar ja MyStar. On erityisen hienoa, että olemme pandemiavuodesta huolimatta pystyneet edistämään strategisia päähankkeitamme sovitusti, ja että MyStarin rakennustyöt ovat edenneet myös haastavissa olosuhteissa”, sanoo Nõgene.
”MyStar on seitsemäs ja samalla energiatehokkain alus, joka on rakennettu tai suunniteltu Tallinkille Raumalla. Tavoitteemme on olla ympäristöystävällisen merenkulun edelläkävijä laivanrakennuksessa, ja olemme ylpeinä kehittämässä Suomen ja Viron välistä laivaliikennettä ympäristöystävällisempään suuntaan yhdessä tärkeän ja pitkäaikaisen asiakkaamme kanssa”, kertoo Rauma Marine Constructionsin toimitusjohtaja Jyrki Heinimaa.
Kaste- ja vesillelaskutilaisuuden jälkeen MyStarin rakennustyöt jatkuvat aluksen sisätiloissa. Rakennusvaiheen seuraava merkittävä virstanpylväs on aluksen luovutus Tallinkille vuonna 2022.
Kastaminen ja vesillelasku kertovat laivanrakennuksen pitkistä perinteistä
Tallinkin uuden aluksen nimeksi valikoitui MyStar kansainvälisen nimikilpailun myötä jo viime vuonna. Virallisesti alus saa nimensä vasta kastetilaisuudessa, kuten laivanrakennuksessa on perinteisesti tapana.
Läpi laivanrakennuksen pitkän historian aluksen kastamisen on katsottu tuovan sille pitkää ikää ja hyvää onnea. MyStar kastetaan RMC:n telakalla rikkomalla aluksen kylkeen samppanjapullo, joka ensiyrittämällä rikkoutuessaan on enne valoisasta tulevaisuudesta. Kastamiseen käytetään Tallinkin perinteen mukaisesti Champagne Nicolas Feuillatte Reservé Brut -samppanjaa.
Elokuun tilaisuudessa MyStar saavuttaa kasteen lisäksi toisenkin merkittävän virstanpylvään, kun aluksen merikelpoisuutta testataan laskemalla se vesille. Laivanrakennuksen historiassa toimenpide on ollut usein riskialtis, sillä alus on saattanut kärsiä vesillelaskun epäonnistuessa pahojakin vaurioita. RMC:n telakalla vesillelasku suoritetaan turvallisesti nykyaikaisin menetelmin täyttämällä vedellä allas, jossa MyStaria tällä hetkellä rakennetaan.
Tallink MyStar pähkinänkuoressa
- Pituus: 212 m
- Leveys: 30,6 m
- Syväys: 7 m
- Bruttovetoisuus: 50 000
- Nopeus: 27 solmua
- Kaistametrit: 3 190
- Matkustajat: 3 000
- Hytit: 48