RMC räätälöi yhdessä asiakkaan kanssa matkustaja-autolautat Tasmanian haastaviin meriolosuhteisiin
Bassinsalmen erityisen vaativalle reitille ja hurjiin meriolosuhteisiin räätälöidyt nopeat matkustaja-autolautat – siihen kiteytyy Spirit of Tasmania -alusten suunnittelu- ja rakentamisprojektien viitekehys, johon RMC on antanut parhaan asiantuntemuksensa, laivanrakennusosaamisensa ja kyvykkyytensä. Tasmanian ulkomaankaupan, matkailun ja ihmisten liikkumisen kannalta elintärkeissä matkustaja-autolautoissa on useita, ensimmäistä kertaa käytettäviä, ainutlaatuisia innovaatioratkaisuja ja raumalaista laivanrakennuksen erityisosaamista. Läheinen yhteistyö tasmanialaisten kanssa on mahdollistanut projektin onnistumisen.
Rauman telakalla eli Rauma Marine Constructionissa, RMC:ssa, tunnelmat ovat korkealla! Ensimmäinen kahdesta maailman eteläisimmästä LNG:llä säännöllisesti operoivasta matkustaja-autolautasta on luovutettu asiakkaalle. Aluksen on määrä palvella sekä kaupankäynnille että matkustajaliikenteelle elintärkeällä Australian ja Tasmanian välisellä avomerireitillä. Sisaralus Spirit of Tasmania V:n on määrä valmistua keväällä 2025. Yhdessä Spirit of Tasmania -alukset tulevat lisäämään matkustaja-, ajoneuvo- ja rahtikapasiteettia merkittävästi samalla kun Spirit of Tasmania -yhtiö pystyy huomioimaan asiakastarpeet ja ympäristönäkökulmat aiempaa paremmin. RMC:n ja TT-Line Companyn välinen laivakauppa on kaikkien aikojen suurin yksittäinen vientikauppa Australian ja Suomen välillä. Sopimus allekirjoitettiin vuonna 2021.
Onnistumisen lähtökohtana on saumaton yhteistyö ja luottamus
Projektin käynnistyessä viisi Spirit of Tasmanian työntekijää perheineen muutti Suomeen. Ihmisten ja organisaatioiden välistä toimintatapaa ja luottamusta lähdettiin rakentamaan alusta asti kaikilla organisaation tasoilla. Eteläisen ja lämpimän Australian ja pohjoisen Suomen kulttuurin lähentyminen alkoi tietysti perehtymisellä raumalaiseen kiekkokulttuuriin, ja yhdessä on vietetty paljon aikaa mm. barbeque-juhlien merkeissä. Päivittäin on istuttu saman pöydän ääressä ja viety projektia eteenpäin hyvässä hengessä. Rakennusvuosien aikana kohdatut tekniset ja suuret geopoliittisetkin haasteet on voitettu yhteistyöllä ja keskustelevalla tavalla ratkaista asioita.
Innovatiivisia ja räätälöityjä teknologiaratkaisuja asiakkaan tarpeisiin
Tasmanian osavaltion omistaman, Spirit of Tasmania -nimellä toimivan TT-Line Companyn ja RMC:n yhteistyön myötä yhtiöt pääsivät rakentamaan Australian Victorian osavaltiossa sijaitsevan Geelongin ja Tasmanian osavaltion Devonportin väliselle erittäin vaativalle, mutta tärkeälle Bassinsalmen reitille räätälöidyt alukset, jotka huomioivat vaativat meriolosuhteet, aallokot ja ympäristöolosuhteet.
Uudet Spirit of Tasmania -alukset ovat edeltäjiään pidempiä, leveämpiä ja korkeampia. Uusien alusten myötä vuosittainen matkustajakapasiteetti Bassinsalmen avomerireitillä kasvaa lähes 30 prosenttia, henkilöautojen ja rahdin kaistametrit kasvavat 60 prosenttia ja hyttikapasiteetti nousee noin 35 prosenttia samalla, kun laivojen liikennöinnistä aiheutuvat ympäristövaikutukset pienenevät merkittävästi.
Uudet alukset tuovat huomattavan piristysruiskeen Tasmanian talouteen. Spirit of Tasmanian toimitusjohtaja Bernard Dwyer on kuvannut alusten aloittavan uuden ajan Bassinsalmen ylittävässä matkustaja- ja rahtiliikenteessä.
– Aluksen virallinen luovutus RMC:ltä TT-Linelle oli merkittävä virstanpylväs tässä sukupolvien mittaisessa projektissa Tasmanian osavaltiolle, hän sanoi.
– Vaikka RMC:llä on vielä joitakin hyvin pieniä töitä tehtävänä, olemme erittäin tyytyväisiä alukseen, jonka otamme haltuumme. Tiedämme, että Spirit of Tasmania IV palvelee Tasmaniaa ja kaikkia, jotka matkustavat sillä Australian mantereen ja saaren osavaltion välillä, erinomaisesti. Olemme innoissamme ottaessamme tämän seuraavan merkittävän askeleen projektissa, kertoo Bernard Dwyer.
– Spirit of Tasmania IV on monissa asioissa ensimmäinen lajissaan ja laivassa on useita asiakkaan toiveiden mukaan räätälöityjä ratkaisuja. Alus on muun muassa ensimmäinen tämän kokoluokan matkustaja-autolautta, jossa kaksoispolttoainemoottorit pyörittävät mekaanisesti aluksen kahta potkuria. On tärkeää, että TT-Line on osallistunut tiiviisti laivan suunnitteluun ja olemme alusta lähtien pystyneet huomioimaan heidän tarvitsemansa teknologiaratkaisut ja vaativat liikennöintiolosuhteet, kertoo RMC:n toimitusjohtaja Mika Nieminen.
RMC:n Spirit of Tasmania -alusten projektijohtaja Johanna Kaijo sanoo, että hanke on vaatinut monia innovatiivisia ratkaisuja muun muassa Tasmanian metsätalousministeriön edellyttämien luonto- ja luonnonsuojelullisten arvojen täyttymiseksi, Tasmanian ympäristönormien huomioimiseksi ja avomeriominaisuuksien optimoimiseksi rungon muodossa ja lujuusmitoituksessa.
– Kyseessä on erityisen vaativa reitti ja myrskyisät meriolosuhteet, jotka on pitänyt ottaa huomioon Bassinsalmen olosuhteisiin tehdyillä erityisratkaisuilla laivojen suunnittelussa ja rakentamisessa. Esimerkiksi erikoissuuret keinunnanvaimennusevät takaavat parhaan mahdollisen matkustusmukavuuden kovassa merenkäynnissä. Lisäksi laivan värähtelyn ja melutason alhaisena pitämiseen on suunnittelussa kiinnitetty erityistä huomiota. Laivaan on myös hankittu merkittävä määrä sisustuksen kalusteita ja materiaaleja Tasmaniasta tuomaan laivalle oman kotimaan tunnelmaa, kertoo Johanna Kaijo.
Spirit of Tasmania IV on ensimmäinen laiva maailmassa, johon laivan sähköjakelun lukitukset ja ohjaukset on toteutettu väyläpohjaisella ratkaisulla. Tämä auttaa säästämään polttoainetta ja energian säästö on mahdollisuus todentaa. Ratkaisun toteutti kankaanpääläinen Promeco ABB:n ainutlaatuisella Ekip LINK -väyläratkaisulla.
RMC:lla tehtiin ensimmäistä kertaa laivan pohjaan silikonimaalaus, joka on yksi projektijohtaja Kaijon ylpeyden aiheista. Työ vaati ainutlaatuista osaamista ja tarkkaa ajoitusta. Pohjamaalaus oli toteutettava siten, että maalin tuli kuivua poutasäässä sekä seuraava maalikerros oli pystyttävä maalaamaan tietyssä aikaikkunassa, joka vaati hyvää säätä. Sääennustesivustoja tutkittiin ahkerasti monen ihmisen voimin.
– Silikonimaalaus säästää liikennöitäessä huomattavasti polttoainetta ja vähentää siten laivan käyttökustannuksia. Lisäksi silikonimaali pitää laivan pohjan puhtaana epäpuhtauksista ja vähentää pohjan pesun tarvetta. Kun polttoaineen kulutus vähenee, vaikuttaa se myönteisesti Spirit of Tasmanian pyrkimyksiin ympäristöarvojen huomioimiseksi. Silikonimaalauksen haaste on, että se on arka mekaaniselle kosketukselle. Siitä syystä laivat voidaan ajaa Raumalta Tasmaniaan ainoastaan jäättömissä olosuhteissa, kertoo Kaijo.
Spirit of Tasmania -laivat edustavat vahvaa raumalaista laivanrakennusosaamista
Kyljet kiiltävinä matkaan lähtevän Spirit of Tasmania IV:n rakentamisen aikana telakka ja sen alihankkijat ovat paiskineet töitä niin sydäntalvella mittarin laskiessa alle -20 asteen pakkaslukemiin kuin keskikesällä lämpötilan ollessa saman verran plussalla. Parhaimmillaan laivoja on yhtäaikaisesti ollut rakentamassa yli 1500 ihmistä. Spirit of Tasmania -laivojen työllistämisvaikutus on kaikkiaan yli 3 500 henkilötyövuotta.
Merkittävä osa projektia on yhteistyö verkostokumppanien kanssa. Projektin aikana koronaepidemian sekä Ukrainan sodan luoman maailmantilanteen vaikutukset muun muassa raaka-aineiden ja työvoiman saatavuuteen sekä kohonneisiin kustannuksiin tekivät toiminnasta erityisen haasteellista. Telakalla rakennusvaiheessa toimineet noin 30 telakan alihankkijaa ja runsas 300 tavarantoimittajaa ovat vieneet hanketta eteenpäin määrätietoisesti yhdessä RMC:n henkilöstön kanssa. Ilman osaavaa ja mukautumiskykyistä verkostoa ensimmäisen laivan luovuttaminen ei olisi mahdollista toteaa hankintapäällikkö Mikko Jaskari.
Rakennushankkeen aikana RMC:ssa on panostettu aivan uudella tavalla projektiosaamisen kehittämiseen ja kyvykkyyksien kasvattamiseen. Sisaralus Spirit of Tasmania V valmistuukin rivakammalla aikataululla kuin aluksista ensimmäinen. Spirit of Tasmania V rakentaminen aloitettiin joulukuussa 2022 ja se laskettiin vesille heinäkuussa 2024. Sisaralus matkaa Raumalta Tasmaniaan jäiden lähdettyä Selkämerellä keväällä 2025. RMC:n investoinnit osaamiseen, infrastruktuuriin ja teknologiaan näkyvät tasmanialaisaluksissa. RMC:llä on otettu käyttöön vahva prosessijohtamisen malli ja osaamisen kasvattaminen rekrytoimalla, kouluttamalla ja työssä oppimalla on ollut keskeistä.
Tasmanialaisuus ja länsisuomalaisuus kohtaavat sisustusratkaisuissa
Kun runkotyöt saatiin valmiiksi, käynnistyivät laivan sisätyöt, kuten putki- ja sähkötyöt sekä hyttialueiden ja ravintoloiden sisustustyöt. Aluksen konehuoneiden ja autokansien varustelutyöt sekä eri järjestelmien käyttöönotto vaativat erityistaitoja.
Pääosa RMC:n toimittajakentästä sijaitsee 150 kilometrin säteellä telakasta, mutta rakentamisessa on hyödynnetty laajemminkin ainutlaatuista suomalaista osaamista sekä nostettu esiin tasmanialaisia erityispiirteitä ja materiaaleja.
Johanna Kaijo on sisustusratkaisuihin hyvin tyytyväinen. Spirit of Tasmania -laivojen yksi tärkeä tehtävä Tasmaniassa on matkailun edistäminen. Arkkitehtinä toiminut ruotsalainen arkkitehtitoimisto Figuran Rickhard Andree Nilsson on ottanut hienolla tavalla huomioon alusten tilaratkaisuissa Tasmanian eri alueiden ominaisia piirteitä.
Tasmaniasta on toimitettu myös sisustuksessa käytettyjä elementtejä, kuten Pieman-järven vesien alta pelastettua puuta. Suomalaista osaamista nähdään muun muassa keittiöissä, jotka on suunnitellut ja toteuttanut euralainen LMG Finland Oy.
– Nyt, kun ensimmäinen Spirit of Tasmania alus on luovutettu asiakkaalle, on hienoa nähdä, että valmiissa laivassa kaikki toimii suunnitellusti. Erittäin suuri merkitys onnistuneelle lopputulokselle on ollut hyvä ja jatkuva yhteistyö tilaajan kanssa. Se on ollut hyvin ratkaisukeskeistä ja tasmanialaisilla on erittäin mukava asenne elämään, kiittelee Spirit of Tasmania -laivojen projektijohtaja Johanna Kaijo.
Kautta aikojen ensimmäiset täysin uudet ja asiakastarpeita vastaavat laivat
Sydäntalvella 2022 Tasmanian lämmöstä Raumalle saapui myös TT-Linen tekninen päällikkö John Anastassiou, jonka vastuulla on ollut varmistaa laivahankkeiden eteneminen TT-Linen näkökulmasta tarkoituksenmukaisella tavalla. Anastassiou kuvaa työkomennustaan Raumalla upeaksi kokemuksesi.
Anastassiou kertoo, että tärkeintä uusien laivojen rakentamisessa on ollut huomioida se, mitä TT-Line on oppinut menneisyydessä erilaisten asiakkaiden tarpeista – miten luodaan entistäkin parempi matkustuskokemus erityyppisiin asiakastarpeisiin muun muassa hyttien, ravintoloiden ja muiden palveluiden näkökulmasta.
– Tämä on ensimmäinen kerta, kun TT-Line on hankkinut täysin uudet laivat. Niiden merkitys yksinkertaisuudessaan on se, että saamme isommat ja paremmat laivat, jotka ovat täysin räätälöity tarpeisiimme ja Bassinsalmen olosuhteisiin, kertoo John Anastassiou.
Yksinkertaisuus pitää sisällään valtavan määrän yksityiskohtia, joita on hiottu rakennushankkeen aikana. Investointi on suuri TT-Linelle. Laivojen käyttöikä tulee olemaan yli 25 vuotta, joten investointi on sen arvoinen. Anastassiou kertoo, että laivoissa on käytetty parasta teknologiaa ja osaamista – ja ennen kaikkea kaikki on tehty täysin TT-Linen tarpeisiin.
– Yhteistyö RMC:n kanssa on ollut erinomaista. Meillä on tietysti kirjallinen sopimus laivojen rakentamisesta, mutta koko rakennusprojektin ajan olemme työskennelleet yhdessä kaikkien yksityiskohtien huomioimiseksi, jotta saamme täysin tarpeitamme vastaavat laivat, kertoo Anastassiou.
Esimerkiksi hän nostaa suomalaisvalmisteiset kaksipolttoainemoottorit, joiden ansiosta hiilidioksidipäästöt tulevat olemaan 30 prosenttia pienemmät kuin nykyisissä laivoissa. Alhaisemmat päästöt syntyvät alhaisemmasta polttoaineenkulutuksesta, mikä tarkoittaa myös alhaisempia polttoainekustannuksia.
– Voin sanoa, että kyseessä on todella laadukas laiva. Olemme erittäin tyytyväisiä, että laivat on rakennettu Suomessa ja Raumalla, jossa osaaminen ja alihankintaverkostot ovat korkeatasoiset. Olemme hyötyneet siitä suuresti, sanoo Anastassiou.
John Anastassiou palaa yhdessä vaimonsa kanssa Raumalta takaisin Tasmaniaan keväällä 2025, kun laivoista jälkimmäisenä valmistuva Spirit of Tasmania V matkaa kohti kotisatamaansa.
Kaikkien aikojen vientikauppa
TT-Line Companyn ja Rauma Marine Constructionin kauppa kahdesta Spirit of Tasmania -aluksesta on myös yksi suurimmista Suomen ja Australian välisistä vientikaupoista kautta aikojen. Sopimus solmittiin vuonna 2021 ja jälkimmäinen laivoista on tarkoitus luovuttaa asiakkaalle keväällä 2025.
Laivakaupasta vastaava RMC:n myyntijohtaja Håkan Enlund tunnetaan yli neljä vuosikymmentä jatkuneesta urastaan laivanrakennusalalla. Myös kaupan syntymisessä oli erityispiirteitä, jotka vaativat hyviä yhteyksiä ja pitkäjänteisyyttä. Niistä keskeisimmäksi Enlund nostaa sen, että Spirit of Tasmania -alukset tulevat erittäin vaativiin sää- ja meriolosuhteisiin.
– Alukset on räätälöity Bassinsalmelle ja asiakkaan liiketoimintaolosuhteisiin. RMC:n erikoisosaaminen on isoissa ja nopeissa matkustaja-autolautoissa. Tässä osaamisessa RMC:llä on maailman mittakaavassa johtava asema, vahvistaa Enlund.
Alun perin neuvotteluja käytiin tasmanialaisten kanssa jo vuonna 2008 ja neuvottelupöytään päästiin uudelleen vuoden 2019 loppupuolella. Sopimus allekirjoitettiin viimein vuonna 2021. Siihenkin liittyy erityispiirre.
– Sopimukset Spirit of Tasmania IV- ja V-alusten rakentamisesta ovat ainoat sopimukset, jotka olen 44 vuotta kestäneellä urallani tehnyt etänä, kertoo Enlund.
Pandemian lisäksi tasmanialaisalusten rakentamiseen haasteita on tuonut geopolitiikkaan liittyvät asiat.
– Geopolitiikkaan emme voi vaikuttaa. Usko tulevaisuuteen pitää kuitenkin säilyttää. Kun molemmat laivat ovat liikenteessä, näemme niiden aikaansaamat hyödyt Tasmanialle ja TT-Linelle. Siinä vaiheessa voimme olla erittäin tyytyväisiä, uskoo Enlund.
Rauman uusi telakka jatkaa vahvana
Tasmanialaisalusten rakentamisen yhteydessä keväällä 2023 aloittaneen toimitusjohtaja Mika Niemisen alaisuudessa RMC:ssa on omaksuttu uusi teollinen toimintatapa. Telakan tilauskanta ulottuu vuoteen 2028 saakka, mutta Niemisen mukaan molempien tasmanialaisalusten luovutuksen jälkeen telakan on mahdollista aloittaa uusien alusten rakentaminen rakenteilla olevien monitoimikorvettien rinnalla.
– Haluaisimme jatkossa hyödyntää erityisesti talvimerenkulkuun liittyvää erityisosaamistamme jäänmurtajissa sekä muissa jäissä kulkevissa viranomaisaluksissa ja kaupallisissa laivoissa. Yhteistyö jääolosuhteissa toimivien maiden kanssa kiinnostaa. Luontevaa olisi yhteistyön lisääminen muiden pohjoismaisten valtioiden kanssa, erityisesti Ruotsin. Nieminen pitää Rauman sijaintia strategisena satamalokaationa ainutlaatuisena niin jäänmurtajien kuin esimerkiksi Nato-kumppanien kanssa toteutettavissa rakennushankkeissa. Rauman uudistunut telakka on investoinut turvaluokitettuun ympäristöön, jossa koko rakennusprojekti voidaan toteuttaa yhden telakan alueella. Terästuotantoon on investoitu, alueelle on rakennettu halli, jossa laivat voidaan rakentaa sisätiloissa ja vesillelaskua varten on myös rakenteilla uusi raskassiirtoramppi ja laituri.
RMC on panostanut hybridilaivojen rakentamiseen ja laivojen konversioihin hybridikäyttöisiksi, josta esimerkkinä ja referanssinä on Raumalla rakennettu Aurora Botnia. RMC:lla on käynnissä FUSE-hanke, jossa tutkitaan täyssähköistä laivakonseptia. RMC:ssa arvioidaan, että kiristyvät päästövaatimukset tulevat kiihdyttämään puhtaammin kulkevien laivojen kysyntää.
– Meillä on hyvin konkreettinen arvolupaus: meiltä asiakas saa reitilleen räätälöidyn vahvan suomalaisen osaamisen taidonnäytteen, joka vastaa nykypäivän vaatimuksiin, sanoo Rauma Marine Constructionsin toimitusjohtaja Mika Nieminen.
Aikajana
2008 – alkuperäisen matkustaja-autolauttakonseptin esittely TT-Linen hallitukselle
2019 – RMC ja TT-Linen palaavat neuvottelupöytään
2021 – Sopimus Spirit of Tasmania IV- ja V -aluksista solmitaan
2021 – Pandemia hidastaa rakennustöiden aloittamista kolmella kuukaudella
2/2022 – Spirit of Tasmania IV:n rakennustyöt käynnistyvät
2022 – Pandemia keskeyttää laivojen runkorakentamisen viideksi kuukaudeksi
10/2022 – Spirit of Tasmania IV:n kölinlasku
12/2022 – Spirit of Tasmania V:n rakennustyöt valmistuvat
10/2023 – Spirit of Tasmania IV saa nimen ja lasketaan vesille
7/2024 – Spirit of Tasmania V saa nimen ja lasketaan vesille
9/2024 – Spirit of Tasmania IV luovutetaan TT-Linelle
Kevät 2025 – Spirit of Tasmania V luovutetaan asiakkaalle
11 faktaa Spirit of Tasmania -aluksista
1. Nopeat Spirit of Tasmania -alukset ovat varten vasten reitilleen suunniteltuja ja vastaavat varustamonsa liiketoimintavaatimukseen ripeästä laivamatkasta. Ankarista keliolosuhteista johtuen tehoreserviä on optimoitu kaikkiin olosuhteisiin.
2. Spirit of Tasmania -aluksilla on viisi ravintolaa, kahvila-alue ja kaksi elokuvateatteria, mutta niillä ei ole yökerhoa.
3. Spirit of Tasmania -alusten merimatkan pituus Devonportista Geelongiin on 242 merimailia eli 448 kilometriä.
4. Spirit of Tasmania -aluksilla on lähes 60 prosenttia enemmän henkilöauto- ja rekkalinjoja kuin aiemmilla laivoilla
5. Devonportista Geelongiin kestää 9,5–11,5 tuntia
6. Tasmaniassa esteettömyysvaatimukset ovat tiukemmat kuin Euroopassa.
7. Spirit of Tasmania laivoille tulee ensimmäistä kertaa lemmikkihyttejä uusien laivojen myötä.
8. Spirit of Tasmania IV- aluksen rakentamisessa oli mukana yhteensä noin 30 alihankkijaa. Laivojen yhteenlaskettu työllistämisvaikutus on kaikkiaan noin 3500 henkilötyövuotta. Laivakauppa on yksi kautta aikojen suurimmista Suomen ja Australian välisistä vientikaupoista.
9. Spirit of Tasmania -alukset ovat ensimmäiset TT-Linen koskaan ostamat täysin uudet laivat.
10. Spirit of Tasmania -alusten käyttöikä on yli 25 vuotta.
11. Spirit of Tasmania aluksilla kuljetetaan vientiin paljon tuoretuotteita muun muassa noin miljardin Australian dollarin edestä kalaa ja äyriäisiä.
Spirit of Tasmania IV ja V lyhyesti
Pituus: 212 m
Leveys: 31 m
Syväys: 7 m
Bruttovetoisuus: 48 000 t
Nopeus: 26 solmua (48 km/h)
Kaistametrit: 3 700 m
Matkustajat: 1 800
Hytit: 301