RMC puolitti tappionsa – Strateginen muutosohjelma parantaa kannattavuutta kuluvana vuonna

16.3.2023 Mediatiedotteet

Rauman telakkaa operoivan Rauma Marine Constructions Oy:n liikevaihto vuonna 2022 oli 143,5 M€. Liikevaihto laski hieman vuodesta 2021 (154,2 M€). Tilikauden tulos oli 29 907 608,18 euroa tappiollinen (2021: -58 404 096,49 €), ja tilikauden päättyessä konsernin omavaraisuusaste oli 40,5 prosenttia.

“RMC:lle viimeiset pari vuotta ovat olleet vaikeita ja on selvää, että näin ei voi jatkua. Ulkoiset haasteet ovat toki olleet hankalia usealle toimijalle. Se, mihin voimme itse keskittyä ja vaikuttaa, on oman toimintamme kehittäminen parhaaksi mahdolliseksi. Kannattavuuden palauttamiseksi olemme aloittaneet strategisen muutosohjelman”, RMC:n hallituksen puheenjohtaja Stig Gustavson sanoo.

Vuoden 2022 helmikuussa alkanut Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan vei muun muassa Euroopan teräsmarkkinat voimakkaaseen muutokseen materiaalin saatavuuden ja hinnoittelun osalta. Teräsmarkkinoiden ennakoimaton tilanne pysäytti RMC:n lohkotuotannon muutamaksi kuukaudeksi, ja lohkotuotannon täyttä kapasiteettiä päästiin hyödyntämään vasta kesällä.

Korvettien tuotanto alkaa loppuvuodesta

Haastavasta vuodesta huolimatta RMC:n projektit edistyivät. Joulukuussa yhtiö luovutti kolmannen uudisrakennuslaivansa MyStarin Tallink-varustamolle. Asiakkaalta ja matkustajilta kiitosta kerännyt edistyksellinen laiva on liikennöinyt Helsinki–Tallinna-väliä joulukuusta lähtien.

RMC aloitti myös Tasmanian ja Australian väliseen liikenteeseen menevien sisarlaivojen tuotannot helmikuussa ja joulukuussa. Ensimmäisen laivan kölinlaskua juhlittiin lokakuussa.

Telakan uuden monitoimihallin tuotantotilat otettiin käyttöön vuoden 2023 tammikuussa, ja hallin toimistotilat valmistuivat maaliskuussa. Hallissa rakennetaan turvallisuussyistä sisätiloissa Merivoimien Laivue 2020 -hankkeen neljä monitoimikorvettia.

Korvettien tuotanto aloitetaan tämän vuoden loppupuolella. Terästyöt alusten prototyyppilohkoon on jo saatu valmiiksi, ja niistä on kerätty kokemuksia tulevia lohkoja varten. Alusten valmistumisen jälkeen hallissa voidaan rakentaa viranomaisaluksia.

Hallin lisäksi RMC on tehnyt Laivue 2020 -hanketta varten merkittäviä investointeja esimerkiksi terästuotantoon. Investoinnit viimeisteltiin vuoden 2022 keväällä. Hankkeeseen liittyen suunnitteilla on myös uusi laiturialueinvestointi.

Tilauskirjan arvo yli miljardi

RMC:n tilauskirja on 1,2 miljardia ja se ulottuu vuoteen 2028 asti. Tilauskirjassa on yhteensä kuusi alusta: neljä monitoimikorvettia Merivoimille ja sisaralukset TT-Line Companylle.

Tilauskannan onnistunut toteuttaminen edellyttää muutosta RMC:n toimintatavoissa ja -rakenteissa. Tämän takia yhtiössä on aloitettu strateginen muutosohjelma kannattavuuden parantamiseksi ja kapasiteetin kasvattamiseksi. Ohjelman tavoitteena on kirkastaa nykyinen verkostomainen toimintastrategia entistä toimivammaksi.

“Kuluva vuosi on käänteentekevä, ja meillä on kaikki edellytykset ja mahdollisuudet nousta kannattavaksi. Strateginen muutosohjelma on hyvää vauhtia käynnissä ja ensimmäisiä kehitysaskelia on jo tehty”, Gustavson kertoo.

RMC:n hallitus on nimittänyt uudeksi toimitusjohtajaksi Mika Niemisen 16.3.2023 alkaen. Toimitusjohtaja Mika Heiskanen siirtyy urallaan eteenpäin Royal Caribbean Groupille.