RMC:n Monitoimihalli

Rauman telakalla vietettiin uuden monitoimihallin harjakaisia – rakennusprojekti etenee aikataulussa

7.9.2022 Mediatiedotteet

Rauman telakalla juhlittiin tänään uuden monitoimihallin harjannostajaisia. Halli rakennetaan, koska Rauma Marine Constructions (RMC) rakentaa Laivue 2020 -hankkeessa neljä monitoimikorvettia Merivoimille. Alukset rakennetaan turvallisuussyistä sisätiloissa. Monitoimihalli optimoidaan viranomaisalusten rakentamiseen.

Hallin rakennustyöt aloitettiin vuoden 2021 marraskuussa, ja peruskivi muurattiin helmikuussa 2022. Työt ovat edenneet aikataulun mukaisesti.

Hallin rakennuttaa Rauman kaupungin ja RMC:n yhdessä omistama kiinteistöyhtiö. RMC:stä tulee hallin pitkäaikainen vuokralainen. Rakennusprojektin pääurakoitsija on SRV.

Halli on valmistuessaan 186 metriä pitkä, 44 metriä leveä ja 32 metriä korkea. Kokonaistilavuudeltaan yli 226 000 kuution hallista tulee yksi Rauman suurimmista teollisuusrakennuksista. Hallin kokonaiskustannus on noin 26 miljoonaa euroa.

”Hallin rakentaminen on sujunut mallikkaasti. Se on erityisen hienoa, koska Laivue 2020 -projekti on sekä RMC:n, raumalaisen meriteollisuuden että koko Suomen kannalta hyvin tärkeä. Monitoimikorvettien rakentaminen työllistää erilaisissa tehtävissä toimivia laivanrakennuksen ammattilaisia 3 600 henkilötyövuoden edestä ja on tärkeää, että meillä on käytössä ajanmukaiset tilat projektin onnistumisen varmistamiseksi”, toteaa RMC:n väliaikainen toimitusjohtaja Mika Laurilehto.

”Hanke toteutetaan elinkaariviisaasti energiatehokkuus ja tulevaisuuden monipuoliset käyttötarpeet huomioiden. Yhteistyö tilaajan kanssa on sujunut hyvin ja ammattitaitoinen henkilöstö työmaalla on varmistanut hankkeen sujuvan etenemisen sekä kohteen vaatimat erityisratkaisut. Esimerkiksi hallin kolme IV-konehuonetta tehtiin poikkeuksellisesti IV-toimittajan tiloissa täysin valmiiksi sisäpintoineen ja koneasennuksineen. Tämän jälkeen konehuoneet nostettiin paikalleen hallin katolle ja liitettiin hallin tekniikkaan”, kertoo projektipäällikkö Eerik Leivo SRV:ltä.

RMC investoi teknologian kehittämiseen

Kokonaan kotimaisessa omistuksessa olevan RMC:n tilauskanta on kasvanut viime vuosina yli miljardiin euroon. Raumalla on pitkä historia viranomaisalusten rakentamisessa. Telakalla on rakennettu viime vuosina myös useita teknologista edelläkävijyyttä osoittavia kaupallisia aluksia, kuten vuosi sitten Vaasa-Uumaja-välillä liikennöinnin aloittanut, kansainvälisesti palkittu matkustaja-autolautta Aurora Botnia.

RMC kehittää toimintaansa jatkuvasti ja investoi telakan kehittämiseen. Hallin lisäksi RMC on tehnyt merkittäviä investointeja esimerkiksi terästuotantoon Laivue 2020 -hanketta varten. Terästyöt alusten prototyyppilohkon parissa ovat jo käynnissä. Monitoimihallia on mahdollista käyttää myöhemmin myös muiden alusten rakentamisessa.

Puolustusvoimien taistelualusten lisäksi RMC:llä on parhaillaan työn alla Tallinkin uusimman matkustaja-autolautta MyStarin viimeistely sekä kahden Australiaan tilatun nopean Spirit of Tasmania -matkustaja-autolautan rakennustyöt.