Rauman kaupunki ja RMC perustavat yhteisen kiinteistöyhtiön monitoimihallin rakentamiseksi Rauman telakalle

5.7.2021 Mediatiedotteet

Rauman kaupunginvaltuusto on tänään hyväksynyt järjestelyn, jolla perustetaan kiinteistöyhtiö rakennuttamaan monitoimihalli Rauman kaupungin omistamalle telakka-alueelle. Noin 25 miljoonan euron hallin rakennustyöt alkavat tämän vuoden aikana.

Rakennushankkeen taustalla ovat muun muassa aiemmin Puolustusvoimien kanssa neuvotellut telakka-alueen tilojen kunnostamis- ja rakentamistarpeet. Laivue 2020 -hankkeen toteuttaminen Raumalla vaatii jo olemassa olevien telakka-alueiden kunnostamista ja huomattavasti lisää hallitilaa, jotta monitoimikorvetit voidaan turvallisuussyistä rakentaa kokonaan sisätiloissa.

Perustettavan kiinteistöyhtiön omistajina ovat Rauman kaupunki ja Rauma Marine Constructions (RMC). Rauman kaupunki tulee omistamaan yhtiöstä noin 80 prosenttia ja tekemään 801 000 euron pääomasijoituksen. RMC:n omistus tulee olemaan noin 20 prosenttia ja pääomasijoitus 199 000 euroa.

RMC vuokraa hallin käyttöönsä 12,5 vuodeksi. Myöhemmin yhtiöllä on oikeus ostaa rakennus itselleen. Hallin rakennushankkeessa toteutetaan projektinjohtomallia, jonka avulla on tarkoitus tarjota myös pienemmille raumalaisille rakennusyhtiöille mahdollisuus päästä mukaan rakennustöihin.

Näillä järjestelyillä turvataan Laivue 2020 -hankkeen rakentaminen Raumalla ja luodaan edellytyksiä Rauman kilpailukyvylle Merivoimien huoltovarmuuden toteuttamisessa. Hanke on myös tärkeä osa koko Rauman seudun työllisyyden, kilpailukyvyn ja elinvoiman rakentamista”, Rauman kaupunginjohtaja Johanna Luukkonen kertoo.

Kyseessä on RMC:lle erittäin merkittävä ja tärkeä investointi. Monitoimihalli on edellytys sille, että työllisyysvaikutukseltaan noin 3 600 henkilötyövuoden Laivue 2020 -hanke voi ensi vuonna edetä rakennusvaiheeseen”, sanoo RMC:n toimitusjohtaja Jyrki Heinimaa.

Hallia pystytään hyödyntämään eri laivaprojekteissa

Tämänhetkisten suunnitelmien mukaan halli tulee valmistuessaan olemaan noin 180 metriä pitkä, 40 metriä leveä ja 30 metriä korkea. Koko on optimaalinen kaupallisia aluksia pienempien viranomaisaluksien rakentamiselle, mutta hallia on tarkoitus hyödyntää myös matkustaja-autolauttojen rakentamisessa.

Merivoimien alukset pystymme rakentamaan hallissa käytännössä valmiiksi ja kuljettamaan sellaisinaan ulos. Kaupalliset matkustaja-autolautat voivat olla jopa 220-metrisiä, joten niitä ei ole mahdollista rakentaa kokonaan hallissa. Tavoitteemme on kuitenkin mahdollisuuksien mukaan hyödyntää monitoimihallia esimerkiksi TT-Linen aluksien lohkojen valmistuksessa”, Heinimaa kertoo.

Rauman kaupunki on jo suorittanut telakka-alueella maantasaustöitä hallin rakentamista varten. Varsinaiset rakennustyöt aloitetaan myöhemmin tänä vuonna.