Viranomais- ja tutkimusalukset

Meillä on laajaa ja pitkäaikaista osaamista puolustusvoimien ja viranomaisten tarvitsemien alusten sekä tutkimusalusten rakentamisesta ja huoltamisesta.

Suomen meripuolustus on kautta aikojen nojannut raumalaiseen osaamiseen. Raumalla on rakennettu ja huollettu huomattava osa Suomen valtion omistamista aluksista, kuten kaikki monitoimimurtajat ja suuret vartioalukset. Myös kaikki vuoden 1990 jälkeen käyttöön otetut Merivoimien isot taistelualukset on rakennettu Raumalla.

Lisäksi Raumalla on rakennettu useita tutkimusaluksia. Kansainvälistä huipputasoa edustaa Etelä-Afrikan ympäristöministeriölle vuonna 2014 rakennettu SA Agulhas II, jolla operoinut tutkimusryhmä löysi yli sata vuotta sitten uponneen Endurance-aluksen hylyn.

Raumalla rakennetut viranomais- ja tutkimusalukset

RMC on kerännyt alukselta jo kymmenen kauden ajan tutkimustietoa yhteistyössä Aalto-yliopiston kanssa. Aluksella kerätään muun muassa olosuhdetietoja, tietoa jään paksuudesta ja sen mekaanisista ominaisuuksista, värähtely- ja meludataa sekä tietoa jään ja aluksen rakenteiden vuorovaikutuksesta ankarissa jääolosuhteissa. S.A. Agulhas II on maailman ainoa alus, jolle on jäämallikoetuloksia, Full Scale -dataa jääkokeesta Pohjanlahdelta ja kymmenen kauden pitkäaikaismittaukset Antarktikselta.

1990
Kurki – Rajavartiolaitos
Rauma-luokka (Rauma, Raahe, Porvoo, Naantali) – Merivoima

1991–1992
Hämeenmaa-luokka (Hämeenmaa, Uusimaa) – Merivoimat

1998–2006
Hamina-luokka (Hamina, Tornio, Hanko, Pori) – Merivoimat

2003
ACV Tuuli – Merivoimat

2012
Mirabilis – Namibian kalastus- ja meriministeriö
SA Agulhas II – Etelä-Afrikan ympäristöministeriö

2014
Turva – Rajavartiolaitos

2019: Laivue 2020

Syyskuussa 2016 allekirjoitimme Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen kanssa aiesopimuksen neljän Laivue 2020 -monitoimikorvetin rakentamisesta Raumalla. Lopullinen laivanrakentamissopimus solmittiin syyskuussa 2019.

Uudet monitoimikorvetit korvaavat Merivoimien seitsemän käytöstä poistuvaa alusta. Korvetit kykenevät pinta-alusten ja sukellusveneiden torjuntaan, ilmatorjuntatehtäviin ja merioperaatioiden johtamiseen.

Korvetit tullaan rakentamaan sisätiloissa katseilta suojassa. Tätä varten olemme investoineet 26 miljoonan monitoimihalliin, jonka rakennustyöt ovat parhaillaan käynnissä.

2018: Tutkimusalus Aranda

Suomen ympäristökeskuksen merentutkimusalus Arandan peruskorjaus aloitettiin Rauman telakalla loppukesästä 2017. Aranda luovutettiin tilaajalleen kesällä 2018. Arandan korjauksella ja uudistamisella haluttiin taata sen toimintakyky 2030-luvulle asti. Uudistuksen yhteydessä aluksen keskelle lisättiin uusi lohko ja sekä sen perää että peräkantta muotoiltiin uudelleen. Yhteensä Aranda piteni seitsemällä metrillä. Lisämetrit mahdollistivat tutkimus- ja laboratoriotilojen laajentamisen ja siirtymisen uusien tutkimuksellisten vaatimuksien mukaiseen, täysin sähköiseen voimansiirtoon.

Peruskorjauksen seurauksena Aranda on aiempaa ympäristöystävällisempi, sillä se voi käyttää polttoaineenaan biodieseliä ympäri vuoden. Lisäksi se voi kulkea lyhyitä matkoja pelkästään akkusähköllä. Uusi akkuteknologia pienentää päästöjä ja vähentää aluksen mereen aiheuttamaa melua huomattavasti, mikä helpottaa merieliöiden tutkimista.