Toiminnanohjaaja
Haemme laivanrakentamisen toiminnanohjaukseen Toiminnanohjaajaa
Laivaprojektissa toiminnanohjaus avustaa projektipäällikköä ohjaukseen, valvontaan ja toteutuksen raportointiin liittyvissä tehtävissä. Toiminnanohjaaja vastaa projektipäällikön operatiivisessa alaisuudessa projektin osituksesta ja rakennustavasta sekä aikataulu- ja resurssihallinnasta. Projektin toteutusvaiheessa toiminnanohjaaja seuraa, analysoi ja raportoi töiden edistymistä sekä alustaa mahdollisesti tarvittavia korjaavia toimenpiteitä.
Sinulla on tehtävään soveltuva koulutus ja useamman vuoden työkokemus toiminnanohjauksen tehtävistä. Toivomme sinulta aikaisempaa työkokemusta esim. suunnittelu-/ projektitehtävistä, nykyaikaisten suunnittelu- ja toiminnanohjausmenetelmien sekä prosessien tuntemusta. Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää myös Itsenäistä otetta työhön, hyviä yhteistyö- ja koordinointitaitoja sekä sujuvaa englannin kielen taitoa. Otamme huomioon myös työuransa alussa olevat henkilöt. Vaikka työkokemusta ei olisi kertynyt vielä muutamaa vuotta enempää mutta olet motivoitunut oppimaan uutta, niin kuulemme mielellämme lisää sinusta. Teetämme valitulle henkilölle turvallisuusselvityksen.
Tarjoamme sinulle näköalapaikan mielenkiintoisessa laivanrakennuksen maailmassa. RMC:lla pääset mukaan rakentamaan erikoisaluksia joita ei pääse rakentamaan missään muualla. Katsomme pitkälle tulevaisuuteen ja olemme mukana luomassa huomispäivän merenkulun teknologiaa.
Hakuaika on voimassa 6.10 asti. Lisätietoja antaa toiminnanohjauksen osastopäällikkö Matti Vaittinen. Matin tavoitat numerosta 040 578 1133.
Mikäli kiinnostuit tehtävästä niin täytä sähköinen hakemuslomake 6.10 mennessä. Hae tehtävää pian sillä aloitamme haastattelut pikimmiten ja täytämme paikan heti sopivan henkilön löydyttyä.