Rauma Marine Constructions rakentaa SuomiAreenalle komentosillan ja uudenlaisen tapahtumalavan

Taiteilija Jaakko Niemelä esitteli tiistaina 26.4. pienen osan Brykä-taideteoksestaan Rauman telakalla.

Raumalainen telakkayhtiö Rauma Marine Constructions (RMC) tuo kesän SuomiAreenalle taiteilija Jaakko Niemelän tilataideteoksen Brykä. Brykän läheisyyteen rakennetaan myös SuomiAreenan tapahtumalava nimeltään Laiv@lava, jolla nähdään viikon aikana muun muassa tubettajia ja koodausfestarit.

Heinäkuussa Porissa järjestettävällä SuomiAreenalla nähdään uudenlainen tapahtuma-alue. Rauma Marine Constructions on tilannut taiteilija Jaakko Niemelältä massiivisen tilataideteoksen Brykän, joka sijoitetaan lähelle Porin toria Gallen-Kallelankadulle. Brykä on metalliverkosta hitsaamalla tehty suuri veistoksellinen rakennelma, joka kuvaa laivan runkoa. Brykän läheisyyteen rakennetaan myös Laiv@lava-niminen tapahtumalava, jossa toistuvat samat merenkulkuun liittyvät elementit.

”RMC haluaa olla mukana kehittämässä suomalaista merenkulkuosaamista myös tulevaisuudessa. Brykä on mielestäni oiva muistutus suomalaisten vahvasta laivanrakennusosaamisesta. Koen, että SuomiAreenalla on tarjota meille ja monille muille toimijoille hedelmällinen, monialainen keskustelun paikka, jossa voimme yhdessä viedä eteenpäin suomalaisen työn mahdollisuuksia – myös kansainvälisille vesille”, sanoo RMC:n toimitusjohtaja Heikki Pöntynen.

Teos rakentuu yli neljästäkymmenestä metalliverkkokuutiosta. Brykän rakennusmateriaaleja ovat laivanrakennuksesta tutut metalli ja puu. Brykä on merenkulkusanastoa ja tarkoittaa laivan tärkeintä paikkaa eli komentosiltaa. SuomiAreenalla Brykä on myös oma sosiaalinen tilansa, jossa jokainen voi viettää aikaa.

”Läpinäkyvät rakenteet sekä valo ja varjot ovat tyypillisiä materiaaleja taideteoksissani.
Brykän suunnittelu alkoi tutustumalla laivan runkorakenteisiin. Luonnostelin teoksen rahtilaivassa ylittäessäni myrskyisän Atlantin viime marraskuussa”, Raumalta kotoisin oleva taiteilija Jaakko Niemelä kertoo.

SuomiAreena on MTV:n ja Porin kaupungin yhdessä järjestämä Suomen suurin yhteiskunnallinen keskustelutapahtuma, joka järjestetään Porissa 11.–15.7.2016. SuomiAreenan tapahtumalavan nimi Laiv@lava kuvaa sekä taideteosta että lavalta livenä tulevaa ohjelmaa. SuomiAreenan ohjelma Laiv@lavalla on vähintään yhtä mielenkiintoista kuin itse taideteoskin. Lavalla nähdään muun muassa tubettajia, start-uppeja, koodausfestarit, sosiaalisen median päivä ja robotiikkaa. Iltaisin ohjelmasta vastaa Sokos Hotel Vaakuna.

”Laiv@lavalla ei tule olemaan yhtään perinteistä paneelikeskustelua, vaan kaikkea muuta. Lavan ohjelma houkuttelee toivottavasti sekä nuoria mukaan yhteiskunnalliseen keskusteluun että tarjoaa perinteisille SuomiAreena-kävijöille uusia kokemuksia”, sanoo SuomiAreenan vastaava tuottaja Mari Haavisto MTV:lta.

Haastattelupyynnöt sekä lisätiedot, valokuvat ja havainnekuvat teoksesta:

Venla Pöyliö, viestintäkonsultti, Miltton Oy, 040 755 9785, venla.poylio@miltton.fi

Heikki Pöntynen, toimitusjohtaja, RMC, 050 550 9665, heikki.pontynen@rmcfinland.fi

Rauma Marine Constructions (RMC) on kesällä 2014 perustettu raumalainen, kokonaan suomalaisessa omistuksessa oleva laivanrakennusyhtiö. RMC on erikoistunut monitoimimurtajien, matkustaja-autolauttojen ja puolustusvoimien alusten rakentamiseen ja huoltoon. Lisätietoja osoitteesta www.rmcfinland.fi.

Jaakko Niemelä (s. 1959, Rauma) on suomalainen taiteilija, joka tutkii veistoksissaan, installaatioissaan ja julkisissa teoksissaan valoa ja tilaa. Niemelän työssä taide yhdistyy ympäristön valosuunnitteluun ja arkkitehtuuriin. Lisätietoja osoitteista www.jaakkoniemela.com ja www.hietanenniemela.com.

 

Kuva: Taiteilija Jaakko Niemelä esitteli tiistaina 26.4. pienen osan Brykä-taideteoksestaan Rauman telakalla.